Villa Tosca

Villa Tosca on nukkekoti, joka on rakennettu korkeaan kaappiin. Talossa on yhteensä neljä kerrosta. Kolme asuinkerrosta ja alimmaisena Suomi-Italia kauppa.
Lisäilen kuvia pikkuhiljaa, vanhat kuvat hävisivät edellisen blogin ongelmien myötä. Talo ei ole vielä valmis, joten kuvattavaa vielä riittää.
Välissä tein Italialaisen kahvilan IKEAN kasvihuoneeseen. Kahvilalla on oma blogi, jonne pääset omasta linkistä.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Amppeli

Muissa nukkekotiblogeissa on tehty ihania narukukka-amppleita, joten semmoisen halusin minäkin tehdä. Suunnitteluhan on superhelppoa, mutta en löytänyt mistään netistä amppelinteko-ohjetta. Selailin vanhoja nukkekotiyhdistyksen lehtiä ja löysin yhden (Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat jäsenlehti 3/2009).
Ohje vaikutti helpolta, mutta tyssäsi ensimmäiseen solmuun, en vaan tajuunut miten solmun saisi tehtyä langoilla, teoriassa ymmärsin kyllä narujen kierrot..
Onneksi yhdeltä ysävältäni sain helpomman ohjeen. Sitä sitten kokeilemaan. Laitan ohjeen kuvien kera myöhemmin.
Lopputulokseen olen tyytyväinen. Rönsylilja on tehty paperista joka on maalattu vesiväreillä. Rönsy on rautalankaa, jonka päässä on pienempi paperilehtikasa.





maanantai 3. kesäkuuta 2013

Karkkihylly

Kaupan namihylly. Kuvassa tosin vielä lattialla..




Uusi taulu

Taulu on tehty pahvista, ohuesta rimasta, helminauhasta ja maalista. Kuva netistä.


Märkä maali paistaa vielä kuvassa..

Metsästyskivääri

Oscari on innokas lintujen metsästäjä, joten hänelle tein kiväärin kirjastohuoneen seinälle.
Materiaalina printti ja balsa.
Piirsin balsaan printin ääriviivat. Irroitin ja hioin reunat.

Reunat maalasin ruskealla. Lakkaus päälle.

Seinäteline.

Pikkuhiljaa alkaa valmistumaan.

Picknik kori

Pastillirasiasta tein picnik-korin.


Virkatut kesähatut

Marialle virkkasin muutaan kesähatun hiekkalaatikin reunalla. DMC.n helmilanka, koukku 0,75. "Malli" on oma :)
Lopuksi kastelu liima-vesiseoksessa, venytys hatun malliin ja kuivaus. Koristeeksi nauhaa ja kukka.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Lihakauppias Luigi

Joskus voi onnistaa. Kirppikseltä löysin muutaman nuken 3 euron kappalehintaan. Mies oli ihan lihakauppiaan oloinen, joten osoitin heti hänelle oman työpisteen. Essu vaan päälle ja Luigin työsopimukseen nimi alle. Nainen pääsi sisäkön hommin. Hänestä kuva myöhemmin.


Kirjahyllyjä sekä kirjoja

Tulipahan tehtyä muutama kirja sekä kaksi kirjahyllyä.
Hyllyt ovat balsasta, maalattu ja lakattu. Malli omasta päästä.
Kirjat ovat printattu netistä, välissä balsan jämiä, pahvin jämiä sekä joissain jotain vanhaa aikatulukirjaa..